31.3.2020 tiistai: webinaaripäivä

  • tehnyt

Tiistai onnistui yllättämään ja pienenpieni verkkopuotini kaikkipoluille.fi sai yhtäkkiä kaksi tilausta. Toisin kuin konsultit kehuu, myös verkkokauppa on ollut monella koronakoomassa – mutta tänään kooma vähän rakoili. Verkkokaupan ohella useampaan hallinnassani olevaan tapahtumaan tuli ilmoittautumisia. Kutakuinkin enemmän kuin edellisen parin viikon aikana. Satunnainen äkkiä moninkertaistuu.

Myös vuosikertarojujen raivausoperaatio eteni, ja lensipä ensimmäiset roskat kellarivarastostakin veke.

Päivän webinaarit

Tekniikkaa havainnoidakseni, tylsyyttä tappaakseni olin ilmoittautunut pariin virtuaalihässäkkään.

Ensin aamupäivästä oli Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry:n Tapahtumien trendit- vaikutteita ja ilmiöitä maailmailta -tilaisuus.

Kuvakaappaus: Tapahtumien trendit- vaikutteita ja ilmiöitä maailmailta. Hostina Anita Truong.

Puhujina oli parinkymmenen minuutin seteillä Perttu Pölönen, Hanne Nuutinen ja Janne Neuvonen.

Perttu tarjosi suurempia suuntaviivoja tuleviin trendeihin, koronan jälkeiseen aikaan. Hannen äänen puolesta pätkinyt esitys oli sisältöjen merkityksestä ja lopuksi Janne esitti yleisöjen aktivointia virtuaalimaailmassa.

Toistuvie aiheita esityksessä olivat mm.

[list icon=”icon: check” icon_color=”#176620″ indent=”0″]

  • aitous, autenttisuus
  • sitouttaminen ennen ja jälkeen
  • merkityksellisyys, sosiaalisuus, yhteisöllisyys
  • yhteiset ”Instagram-momentumit”
  • oivalluttava, opettava tarina
  • monikanavaisuus.

[/list]

Toisena webinaarina päivän päätteeksi Jari Sarasvuo esitteli Takamatkalaisten vastarintaliikettä.

Takamatkalaisten vastarintaliike

Kuvakaappaus: Jari Sarasvuo, Takamatkalaisten vastarintaliike

Eli tunnin monologi tasaista Jari-juttua.

Aamupäivän jutut osui sen verran, et yritin keskittyä seuraamaa ja jotain oppimaan. Nytten illasta oli jo sen verran poikki, että enempi keskityin siivoamaan työhuoneen rojuvarastoa.

Mutta yksi rimpsu jäi mieleen, jota kannattaa soveltaa omiin tuotteisiin:

[list icon=”icon: check” icon_color=”#176620″ indent=”0″]

  • Helppo ostaa.
  • Helppo myydä.
  • Helppo toimittaa.
  • Helppo maksaa.

[/list]

”Loppukevennyksenä” kaikkipoluille -Instagramiin tarinaksi kuvatut ruudut.